Meditatiivinen tanssi

”Oi ihminen opi tanssimaan eläessäsi, muuten enkelit taivaassa eivät tiedä mitä he sinun kanssasi tekisivät.”

Meditatiivisen tanssin Rauhan rukous: Astuin askeleita eteenpäin ja kohotin käsivarteni, tuntui kuin yläpuolelleni avautuisi tie. Astuin taaksepäin ja laskin kädet sivulle, tunsin roikkuvani ristillä ja oloni oli surullinen. Toin käsivarret ristiin rinnan päälle ja laskin pääni alas, olemukseeni levisi syvä rauha ja hymyilin.

”Jokainen askeleesi voi olla pyhä, jos suhtaudut siihen pyhyydellä.”

Tanssin, kuten musiikin, eri lajeja on olemassa satoja. Tanssin liikelaadun ja siihen tuodun sisällön kautta laji voidaan määritellä ja nimetä. Bernhard Wosienin kehittämä Meditatiivinen tanssi on kehon rukousta ja mietiskelyä kirkollisen, klassisen tai etnisen musiikin säestyksellä. Valmiissa koreografioissa liikutaan pääasiassa ympyrämuodossa, joka symboloi ikuisuutta. Piirin keskellä voi olla pienenä alttarina vesimalja, jossa on kukkia ja kolme kynttilää kuvaamassa Kristuksen läsnäoloa.

”Tanssija, joka on harmonisessa tasapainossa liikkeen jumalallisen lähteen kanssa, saa voimansa jumaluudesta.”

Rauhallisia askelia ja erilaisia rukouseleitä toistamalla hiljennytään kunkin koreografian sanomaan vapauden ilmapiirissä ja omista lähtökohdista käsin. Muodostuu kolme vastaanottavaa maljan muotoa: keskusmalja, piirin muodostama malja ja osallistujan eleiden ja olemuksen muodostama malja. Ympyrän muodossa voi levätä ja kokea voimakasta läsnäoloa. Ympyrämuoto kannattelee osallistujia. Liike, yhdistettynä tanssijan näköhavaintoon suljetusta ympyrästä, kuvaa yhteyttä, pyhää ja ikuisuutta.

www.meditatiivinenpyhatanssi.com